Ajan siirto tai peruutus netissä
Lähtökohtaisesti asiakkaat voivat vain varata uusia aikoja netissä, mutta halutessasi voit sallia myös ajan siirtämisen tai peruuttamisen varaussivun kautta.
Linkki varausvahvistuksessa
Asiakkaat pääsevät tekemään muutoksia varaamiinsa aikoihin varausvahvistuksessa saamansa linkin avulla. Klikkaamalla linkkiä asiakas siirtyy ajanvaraussivulle ja näkee varauksensa tiedot sekä vaihtoehdot siirtää aikaa tai peruuttaa ajan, riippuen sallimistasi toiminnoista.
Ajan siirto
Valitessaan Siirrä asiakas siirtyy valitsemaan uutta aikaa nykyisen tilalle samaan tapaan, kuten varauksen alun perin tehtyään. Ajan valinnan jälkeen uusi aika vahvistetaan asiakkaalle.
Ajan siirron jälkeen sekä asiakas että työntekijä saavat vahvistuksen uudesta ajasta.
Ajan peruutus
Valitessaan Peruuta, peruminen vahvistetaan, minkä jälkeen sekä asiakkaalle että työntekijälle lähetetään vahvistus perutusta ajasta.
Ajan peruutus ja siirto maksetuille varauksille
Maksetun varauksen siirtäminen toimii kuten maksamattoman varauksen siirto, eli asiakas siirtyy valitsemaan uutta aikaa nykyisen tilalle samaan tapaan, kuten varauksen alun perin tehtyään. Ajan valinnan jälkeen uusi aika vahvistetaan asiakkaalle ja sekä asiakas että työntekijä saavat vahvistuksen uudesta ajasta.
Maksettujen varauksien peruutuksesta voit lukea lisää täältä.
Käyttöönotto
- Avaa Asetukset -> Varaussivu -> Yleiset asetukset.
- Ota käyttöön Salli peruutukset ja/tai Salli ajan siirto.
- Valitse, kuinka monta tuntia ennen varauksen alkua muutoksia saa tehdä varaussivun kautta.
- Tallenna.
Toivottavasti tästä ohjeesta oli apua! Jos tarvitset lisätietoja, niin olethan yhteydessä tukeen osoitteessa info@slotti.fi, autamme mielellämme.